Naispappeutta tulisi pohtia ennakkoluulottomasti myös ortodoksisessa kirkossa.

Ambrosius uudistusten asialla

iksi raha ei tunnu riittävän mihinkään varakkaassa Suomessa, miettii metropoliitta Ambrosius, jota nykypäivän henki ihmetyttää.

– Olemme vauraampia kuin koskaan, mutta silti mihinkään ei ole varaa. Tämä on outoa, hän sanoo.

Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispan, metropoliitta Ambrosiuksen mielestä ihmisiä pidetään usein vain koneiston osina, jotka voi tehostamalla siirtää syrjään.

– Lehdet ylistävät yrityksiä, jotka ovat tehneet suurimmat voitot. Mutta millä hinnalla?

Näkyvä ja näkymätön tulevat yhteen

On perjantaiaamu kello 8.30, ja aamupalvelus on alkamassa kulttuurikeskus Sofiassa Helsingin Vuosaaressa. Pyhän viisauden kappeli on rakennettu Osuuspankki-opiston entiseen ATK-luokkaan. Sen lattia on kopio Athos-vuoren luostarin lattiasta, paljailla seinillä vain muutama ikoni.

Paikalla on puolentusinaa ihmistä: kolme naista, kolmejäseninen kuoro ja toimittaja, kukaan ei puhu.
Tunnelma kevenee, kun Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Ambrosius astuu paikalle. Hän tervehtii kuoroa mutkattomasti, hakee sivukaapista päälleen jumalanpalvelusvaatteet ja aloittaa palveluksen.

Se kestää noin puoli tuntia. Ytimessä on muutaman minuutin saarna, jossa muistellaan tulevan lauantain pyhimyksiä Basileios Suurta, Gregorios Teologia ja Johannes Krysostomosta. Suurin osa palveluksesta toistuu samanlaisena päivästä toiseen; siunataan, suitsutetaan, lauletaan. Moni ydinkohta toistuu kolmasti.

Vuonna 1975 ortodoksiksi kääntynyt Ambrosius on toistanut jumalanpalveluksen kaavat tuhansia kertoja, mutta pitkästymisen merkkejä ei näy. Hän näyttää nauttivan ja myhäilevän itsekseen suitsuttaessaan verkkaisesti ikoneita, kuoroa ja kirkkoväkeä.

Palvelus on Ambrosiukselle kirkon ydin. Se, miksi luterilaiseksi papiksi vihitty Risto Jääskeläinen kääntyi aikanaan ortodoksiksi, liittyy juuri palveluskäytäntöön. Siinä ”näkyvä ja näkymätön tulevat yhteen”.

Presidenttien ystävä

Ambrosius on mestari verkostoitumaan. Suomen kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen muistelee tavanneensa Ambrosiuksen juhlilla kaksi presidenttiä ja pääministerin.

Ruokasen mukaan Ambrosiuksen salaisuus on mutkattomuus.

– Hän saattaa mennä ennestään tuntemattoman vuorineuvoksen puheille ja kysyä, missä on jatkot. Tällainen lähestymistapa on poikkeuksellista jäykkinä koetuille piispoille. Ehkä siksi se toimii niin hyvin.
Toinen temppu on ollut kirkollisen kielen näppärä käyttö.

– Kerätessään rahaa Valamon korjaukseen Ambrosius saattoi pyytää audienssin pankinjohtajan luo ja aloittaa: ”sinut on valittu auttamaan”. Sellaiseen on vaikea sanoa vastaan.

Ambrosius vaikuttaa asioissa, joihin ortodoksista piispaa ei heti yhdistäisi. Hän on ollut Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen hallituksen puheenjohtajana sekä perustamassa Millennium-teknologiapalkintoa.

– Jos häntä pyydetään tilaisuuteen, hän yleensä tulee. Esimerkiksi luterilaisia piispoja on ollut vaikeampi saada liikkeelle, Ruokanen sanoo.

Kallvikinniemen rauhassa

Kun tilaisuus Sofian kappelissa on ohi, Ambrosius tulee tervehtimään. Kädenpuristus on kevyt ja katse kirkas.

Useimpina aamuina hän toimittaa Sofian aamupalveluksen. Varhain heräävä piispa on sitä ennen ehtinyt jo käydä uimassa ja tehdä kirjoitustöitä kotonaan.
Ambrosius kommentoi palveluksen vähäistä osallistujamäärää pilke silmäkulmassa.

– Tällä kertaa oli sitten enemmän enkeleitä.

Hän ohjaa meidät Sofian yläkertaan, jossa Helsingin ortodoksinen hiippakunta on toiminut vuodesta 2006.

Ortodoksinen kulttuurikeskus, majoitusrakennus ja hotelli ovat pitkälti Ambrosiuksen luomuksia. Hän alkoi pohtia eräänlaisen ”City-Valamon” perustamista pääkaupunkiin vuosituhannen vaihteessa.

Käytyään merelliseen Kallvikinniemeen perustetussa Osuuspankki-opistossa hän innostui. Kiinteistö ei ollut kaupan, mutta:

– Kysyin kuitenkin. Pääjohtaja Reijo Karhinen totesi, että kyllähän minä sen sinulle myyn.

Sofian alueella sijaitsee myös piispan virka-asunto, mutta siitä Ambrosius luopui toissa vuonna ja vaihtoi läheiseen pienempään asuntoon. Omien sanojensa mukaan hän ei aio enää muuttaa Sofiasta kuin Taivaaseen.

Alue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä metroasemalta, eikä siellä ole kauppaa. Helsingin keskustassa piispa pyrkii käymään enintään kolmasti viikossa.

– En minä tarvitse mitään. Käyn kaupunkireissujen yhteydessä kaupassa ehkä kerran kuussa.

Ekumenian puolestapuhuja

Vaatimaton Ambrosius tyytyi myös pienempiin työtiloihin, ja hänen vanha työhuoneensa toimii nyt hiippakunnan olohuoneena. Hän toi sinne henkilökohtaisesta kokoelmastaan tauluja, esimerkiksi virolaisen Raul Meelin abstrakteja teoksia.

Yhdellä seinällä on kymmeniä ikoneja. Siellä on myös palanen Milanon pyhän Ambrosiuksen luusta 300-luvulta. Pyhäinjäännös on lahja Milanon piispalta.

Ambrosius sai nimensä munkkivihkimyksensä yhteydessä arkkipiispa Paavalilta.

– Ambrosius tarkoittaa kuolematonta ja hyväntuoksuista. Siinä minulla on vielä vähän haastetta, Ambrosius sanoo ja virnistää.

Piispa on puhunut kauan ekumenian eli kristillisten kirkkokuntien yhteistyön puolesta. Tammikuussa hän kävi Helsingin luterilaisen hiippakunnan piispan Irja Askolan ja Suomen katolisen kirkon piispan Teemu Sipon kanssa Roomassa ekumeenisessa juhlassa Roomassa. Hän myös saarnasi Roomassa Sipon toimittamassa pyhän Henrikin muistomessussa.

Kolmikko tapasi pikaisesti myös paavi Franciscuksen. He liittyivät vaikutusvaltaiseen seuraan:

– Kun odottelimme vuoroamme, vastaanotolta poistui kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Christine Lagarde, Ambrosius kertoo.

Sukutilalta tutkijan uralle

Risto Jääskeläinen syntyi Tohmajärvellä vuonna 1945 luterilaiseen maanviljelijäperheeseen. Hän kävi 10-vuotiaana Valamon luostarissa ja alkoi ensimmäistä kertaa tuntea vetoa ortodoksiseen kulttuuriin.
Esikoisena Jääskeläinen olisi voinut jäädä viljelemään sukutilaa. Vanhemmat kannustivat poikaa pankkiuralle, ja ylioppilaaksi valmistuttuaan hän olikin pari kesää pankissa töissä. Vanhempien yllätykseksi nuori mies lähti kuitenkin opiskelemaan teologiaa.

– Ajattelin keskittyä alalle jossa ”koi ei syö, ruoste raiskaa eikä varkaat vie”.

Teologian maisteriksi valmistuttuaan Jääskeläinen opiskeli tutkinnon myös valtiotieteellisestä tiedekunnasta.

Papiksi hänet vihittiin 1968, mutta sitä ennen eli jo 21-vuotiaana teologian ylioppilaana hänet oli valittu Nurmeksen evankelisen opiston rehtoriksi. Jääskeläinen halusi tutkijan uralle ja lähti vuosiksi 1971–1975 Cambridgeen tekemään väitöskirjaa.

Hän meni mukaan Cambridgen anglikaaniseen palvelusyhteisöön ja viehättyi anglikaanien palveluksista. Hän koki ne liturgisesti rikkaammiksi kuin luterilaisten koruttomammat toimitukset.

Cambridgesta Jääskeläinen siirtyi Joensuun yliopistoon, ensin virkaa tekeväksi lehtoriksi ja sitten vt. apulaisprofessoriksi.

Sama usko eri paketissa

Ortodoksinen perinne, mystiikka ja seurakunnan yhteisöllisyys alkoivat entistä enemmän vetää Jääskeläistä puoleensa. Hän piti luterilaista kirkollispalvelusta vaisuna ja päätti kääntyä 1975 ortodoksiseen kirkkoon.

Ambrosius itse ei näe tätä dramaattisena muutoksena.

– Sama usko tämä on, vain paketti on eri. Jos olisin ollut espanjalainen, olisin luultavasti kääntynyt roomalaiskatoliseksi.

Hän korostaa, ettei ollut pettynyt luterilaiseen kirkkoon. Hänen oma ajattelunsa vain oli kehittynyt.

– Ortodoksiseen kirkkoon siirtyminen ja Valamoon muutto tuntuivat siltä kuin olisin tullut kotiin.
Valamon luostarissa hänestä tuli munkki nimeltä veli Kristoforos. Hänet vihittiin vuonna 1979 ortodoksiseksi diakoniksi, papiksi ja munkiksi ja hänestä tuli Ambrosius.

Hänestä tehtiin Valamon taloudenhoitaja ja myöhemmin varajohtaja, vaikka väitöstutkimus olisi houkutellut jatkamaan.

Valamo oli 1970-luvulla huonossa kunnossa. Ambrosius päätti aloittaa voimakkaan uudistamisen. Valamoon perustettiin opisto, ja sen rakennuskantaa uusittiin.

Sitten alkoi tulla kutsuja julkisuuteen. Mediahuomiota oli niin paljon, että Ambrosius joutui lopulta sitä säätelemään.

– Se alkoi käydä jo muun työn edelle

Kun luostarin uudistukset vuosikymmenen lopulla oli hoidettu, suunnitteli taloudenhoitaja taas keskittymistä kirjallisiin töihinsä. Mutta ura lähtikin nousuun: Vuonna 1988 hänet valittiin Joensuun piispaksi, kahdeksan vuoden palveluksen jälkeen Oulun piispaksi ja vuonna 2002 Helsingin piispaksi.

Perheettömyys ei ole nykypäivää

Piispa on piispa 24/7. Ortodoksiseksi papiksi voidaan vihkiä naimisissa oleva mies, mutta piispan tulee olla perheetön, leski tai munkki.

Munkin ura tarkoitti sitä, että perhe jäi perustamatta. Ambrosius ei ajattele sitä uhrauksena. Kun sulkee yhden oven, toinen avautuu. Hän ei koe jääneensä mistään paitsi. Hänen mielestään naimattomuus vaatimuksena piispan virkaan ei kuitenkaan vastaa nykypäivää.

– Jos asia olisi Suomen ortodoksisen kirkon päätettävissä, systeemistä olisi jo luovuttu, mutta asiasta täytyisi olla ortodoksisten kirkkojen yhteinen päätös. Sellainen ei synny helposti, Ambrosius epäilee.

Entä naispappeus? Ortodoksissa kirkossa vain mies voi olla pappi. Tulisiko tähän saada myös muutos? Siihen emme saa suoraa vastausta.

– Asiaa pitäisi tutkia. En ota kantaa mihin se päätyisi, mutta ainakin sitä tulisi pohtia ennakkoluulottomasti.

Nainen alttarissa!

Viime vuonna Ambrosius aiheutti pienimuotoisen kohun pyydettyään piispa Irja Askolan Uspenskin katedraalin alttariin seuraamaan papiksi vihkimistä.

Naisen tuominen papeille varattuun tilaan suututti muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon. Myös ortodoksisen kirkon päämies Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos antoi Ambrosiukselle huomautuksen.

Ambrosiusta asia selvästi harmittaa.

– En ymmärrä, mikä ihme siinä oli väärin. Mielestäni ei mikään. Tarkoitus oli vain antaa toisen kirkon edustajan nähdä, miten papiksi vihkiminen meillä hoidetaan.

Ennakkoluuloton Ambrosius piti jo 1990-luvulla perinteistä valtiokirkkojärjestelmää vanhentuneena. Viime tammikuussa hän antoi yhdessä Irja Askolan kanssa kannanoton, jossa piispat puolsivat Helsingin islamilaisten yhteisöjen oikeutta saada tilat hartaudenharjoittamiseensa. Helsingin entinen pormestari Raimo Ilaskivi tuomitsi kannanoton islaminuskon edistämisenä.

– Moni tuntui luulevan, että olimme muuttamassa kirkkoja moskeijoiksi. Ei tästä ollut kyse. Kirkkosaleja ei nähdäkseni voi antaa toisen uskonnon käyttöön, mutta Suomessa on paljon muitakin tiloja.

Vaikka ekumenia on Ambrosiukselle tärkeää, hän myöntää, että lähestyminen on realistista lähinnä kristillisten kirkkojen kesken, ei eri uskontojen välillä. Jälkimmäisestäkin löytyy kyllä esimerkki:

– Vuonna 1983 osallistuin paavi Johannes Paavalin järjestämään uskontojen yhteiseen rauhan rukouspäivään, jossa tapasin muun muassa Dalai Laman ja äiti Teresan.

Yhteinen rukoushetki sai kriitikot syyttämään Vatikaania uskontojen sekoittamisesta eli synkretismistä.

– Siihen vastattiin, että emme rukoilleet yhdessä, vaan samassa tilassa. Vähän näppärä vastaus minusta, mutta vältti syytökset.

Muistelmia turha odottaa

Ortodoksisen piispan asemaan liittyy naimattomuuden lisäksi toinenkin erikoisuus: eläkkeelle ei tarvitse jäädä, ellei halua.

Ambrosius täytti viime vuonna 70 vuotta. Hän aikoo jatkaa piispan tehtävässä toistaiseksi.

– En halua sanoa asiasta mitään tarkempaa, sillä se aloittaisi heti spekuloinnin kirkon sisällä.

Hän kuitenkin lupaa jatkavansa töitä, vaikka piispan toimesta joskus luopuisikin. Joku projekti, esimerkiksi kirjoitustyö, pitää aina olla.

Muistelmia on kuitenkin turha odottaa. Pappi saa kuultavakseen hyvin paljon luottamuksellisia asioita, joiden paljastaminen on mahdotonta.

Liturgia katedraalissa

Laskiaissunnuntaina Ambrosius toimittaa sovintosunnuntain liturgian. Kyseessä on yhteispalvelus Helsingissä toimivan ja Moskovan patriarkaatin alaisen Pokrovan ortodoksisen seurakunnan kanssa.

Ambrosiuksen seuraksi sitä toimittamaan oli saapunut Bogorodskin piispa Antoni Venäjältä.

Pitkän aikaa piispat vain seisovat paikoillaan, Ambrosius valkoisessa ja piispa Antoni keltaisessa jumalanpalveluspuvussaan. Muu papisto kulkee heidän ympärillään juhlakulkueena, ja kuorot laulavat.

Saarnaamaan piispa pääsee vasta kun palvelusta on kulunut melkein tunti. Ambrosius korostaa laskiaisesta alkavan paaston henkistä ulottuvuutta.

Evankeliumista luetaan pätkä, jonka mukaan rikkauksia ei tule koota tänne vaan taivasten valtakuntaan. Ambrosiuksen mukaan tämä voisi koskea myös nykyistä elämäämme. Taivaan valtakunta voi piispan mukaan olla läsnä hiljentymisessä, ystävyydessä ja rakkaudessa. Kaikkiin niihin paaston aikana olisi hyvä keskittyä.

Juha Merimaa
Kuvat Markus Sommers

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*