Kuvtuskuvaa Pro-lehden köyhyysjuttuun. // Kuva: Markus Sommers, 18.4.2016, Kerava

Köyhyyden monet kasvot

Työttömyys, alhainen koulutus, yksinhuoltajuus, päihteet ja sairaudet suistavat ihmisiä köyhyyteen. Jokaisella lähes 680 000 köyhästä on oma tarinansa.

Suomalainen köyhä 2016 ei ole vain syrjäytynyt, työtön ja alkoholisoitunut mies, kolmen lapsen pienipalkkainen yksinhuoltaja tai pienellä eläkkeellä kituutteleva yksinäinen vanhus.

Ongelma on monimutkaisempi kuin 1990-luvun laman seurauksena. Tätä mieltä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vanhempi tutkija Jouko Karjalainen.

– Jos suunta ei käänny, köyhien määrä kasvaa,

Monen köyhyys on perittyä. Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva Maria Ohisalo kertoo lapsiperheköyhyyden kolminkertaistuneen vuosina 1995–2010.

– Sitä on edelleen paljon, pahinta yksinhuoltajaperheissä, hän sanoo.

Ohisalo on käsitellyt tutkimuksissaan sosiaaliavun ulkopuolella olevien köyhien pärjäämistä.

Alueelliset erot ovat kasvaneet. Yhtäällä Helsingissä yli puolet lapsiperheistä on köyhiä, toisaalla vain viisi prosenttia. Monilla alueilla vähävaraisten lapsiperheiden osuus on kaksinkertaistunut nykyisen talouslaman aikana.

– Asumisen kalleus ja työttömyys ovat suurimmat syyt, Ohisalo sanoo.

Aikoinaan Suomessa pyrittiin takaamaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. Ei enää 1990-luvun laman jälkeen. Nyt nähdään sukupolvien yli jatkuvaa huono-osaisuutta.

Köyhyyteen voi altistua jo varhaislapsuudessa. Vähävaraisissa perheissä ei esimerkiksi ole yhtä paljon kirjoja kuin varakkaimmissa. Kotona hoidetut lapset voivat jäädä vaille varhaiskasvatuksen tuomaa sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Pienten lasten puhetaidoissa on havaittu ongelmia, jos aikuiset keskittyvät lapsen sijasta someen.

Taustalla voi olla yllättävä elämänmuutos: työttömyys, avioero tai terveysongelma, johon voi löytyä apu sosiaalipalveluista. Suurempi ongelma on rakenteellinen, pysyvän elämäntilanteen aiheuttama loukku, kuten korkeat asumiskulut tai velkaantuminen.

– Jos ylivelkaantunut menee töihin, suurin osa tuloista menee velkoihin, Ohisalo sanoo.

Jaksamista ja vertaistukea

Säännölliset leipäjonokäynnit auttavat selviytymään, aikatauluttavat elämää ja tuovat yhteisöllisyyttä. Toisten elämä sujuu tarjousten ja kirpputorien avulla.

– Moni leipäjonoissa sanoo selviytyvänsä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on vahva pärjäämisen eetos, Maria Ohisalo sanoo.

Hän haastatteli palvelujärjestelmässä navigoivaa yksinhuoltajaa.

– Hänellä oli seitsemän eri tukea eri paikoista ja eri aikoina kuukaudesta. Kaikki hankinnat piti laskea sen mukaan, mistä milloinkin sai parikymppiä. Pärjääminen oli jatkuvaa laskemista ja tasapainottelua.

Kaikkien voimat eivät sellaiseen riitä, sillä köyhän on tasapainoiltava myös terveyden, sosiaalisten suhteiden ja jaksamisen kanssa.

Vertaistuki auttaa, mutta sillä on yllättäen myös varjopuolensa. Esimerkiksi leipäjonoissa huono-osaisen identiteetti voi lisätä häpeää ja pessimismiä. Sosiaaliset verkostot, mahdollisuus kulttuurimenoihin tai muuhun osallistumiseen kuitenkin ehkäisevät ulkopuolisuutta. Yksikin tärkeä harrastus kontakteineen nostaa alhosta.

Moni voimautuu, kun voi puhua tilanteestaan. Hän ymmärtää, ettei ole yksin ja voi samalla auttaa muita.

Köyhyys kasautuu

Jouko Karjalainen on tehnyt paljon tutkimusta köyhien parissa ja nähnyt, mistä kaikesta voi tinkiä.

– Lasten vanhemmat tinkivät ensin omista tarpeistaan, jopa lääkemenoista ja terveydenhuollosta. Lasten harrastuksiin puuttuminen on monelle iso kipupiste, Karjalainen sanoo.

Pitkittynyt työttömyys ja vieraantuminen ajavat toivottomuuteen. Ihminen sopeutuu, kun usko ja halu päästä työmarkkinoille hiipuvat.

– Näin käy etenkin 1990-luvun lamasta lähtien työttöminä olleille, Karjalainen sanoo.

Maria Ohisalon mukaan yli 40 prosenttia leipäjonoissa olevista on taloudellisesti, terveydellisesti ja sosiaalisesti huono-osaisia. Heille kasautuu asunnottomuutta, mielenterveyden ongelmia, yksinäisyyttä, päihderiippuvuutta, jopa nälkää.

– Leipäjonoissa yli viidesosa kertoi kokeneensa nälkää jatkuvasti tai melko usein.

Osa ihmisistä ei jaksa tai osaa hakeutua yhteiskunnan palvelujärjestelmiin, koska apua pitää hakea monelta luukulta.

Vaikka köyhyys koskee Suomessa satoja tuhansia päivittäin, pitää järjestelmämme heistä kohtuudella huolen. Sosiaaliturva- ja verolainsäädännön muutokset pudottavat silti yhä uusia ryhmiä köyhyysloukkuun.

Esimerkiksi kulttuurialoilla lyhyitä työsuhteita tekevät putoavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiristä, jos heidät pakotetaan valmisteilla olevalla lainsäädännöllä yrittäjiksi.

Asumistuki on köyhimpien tärkein tukimuoto, koska asuminen syö usein yli puolet tuloista. Samalla puolet sosiaaliturvasta saatavista tuloista on asumisperusteista.

– Työmarkkinatuki, toimeentulotuki ja sairaspäiväraha eivät takaa köyhyysrajan ylittävää tulotasoa, Jouko Karjalainen sanoo.

Pienipalkkaisia töitä entistä enemmän

Kolmasosa yksinhuoltajista elää köyhyysrajan alapuolella. Esimerkiksi pienipalkkaisten palvelualojen naisten työmarkkina-asemaa on jatkuvasti heikennetty. Heidän tukijärjestelmiensä vahvistaminen vähentäisi tehokkaasti köyhyyttä.

Vaikka työllisten köyhyys lisääntyy, on työttömyys edelleen köyhyyden suurin syy, Jouko Karjalainen sanoo.

– Meille syntyi 1990-luvun laman seurauksena työttömien ikäluokkia. 1980-luvun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 3 000, nyt noin 150 000 sekä lisäksi 200 000 vaikeasti työllistettävää, Karjalainen sanoo.

Nyt keskiluokka pienenee ja köyhien määrä kasvaa. Pienipalkkaisia töitä on entistä enemmän. Rakennemuutos teollisesta tuotannosta palveluihin laskee palkkoja. Ne Nokia-insinöörit ja Kuusankosken paperimiehet, jotka vaihtoivat hoiva- tai kaupan alalle, tuntevat sen nahoissaan.

Itsensä työllistäminen on yksille pakko, toisille mahdollisuus.

– Yrittäjyyteen on tullut yhteisötalouden, verkostojen ja osuuskuntien malleja.

Palvelut ihmisten luo

Jos köyhyys on kasautunut pitkän ajan kuluessa, tarvitaan siitä irti pääsemiseen pitkävaikutteisia yhteiskuntapoliittisia toimia.

– Esimerkiksi erityisopetus ja lasten tasaveroiset mahdollisuudet harrastuksiin ehkäisevät köyhyyden kierrettä, Maria Ohisalo sanoo.

Hyvinvointipalvelut eivät Suomessa ole kuitenkaan kehittyneet vastaamaan ajan tarpeisiin.

– Meillä on paljon ryhmiä, joita sosiaalipalvelut eivät tavoita. Sosiaalitoimi, terveystoimi ja työllisyystoimi toimivat omissa lokeroissaan, eivät pahoinvoinnin eri ulottuvuuksien parissa. Palveluiden pitää mennä ihmisten luo.

Jukka Nortio
Kuvat Markus Sommers

Lähteet: Tarinoita leipäjonoista 1–6, www.diakoniaa.net, Kirja Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: toim. Anna-Maria Isola, Meri Larivaara ja Juha Mikkonen (Avain 2007).

 

Piiloköyhät kanssamme

Kaikkein huono-osaisimmat ovat paikoissa, joihin julkiset palvelut eivät yllä. Maria Ohisalon mukaan esimerkiksi Kelan kyselylomakkeita ei voi lähettää ihmisille, joilla ei ole puhelinta tai asuntoa. Leipäjonoissa ei näy vanhuksia, joiden on vaikea liikkua, nuoria, jotka pelkäävät sosiaalisia tilanteita eikä monia narkomaaneja.

Apuun tulee kolmas sektori. Helsingin Diakonissalaitoksella on Hirundo-palvelut paperittomille, palveluja asunnottomille, narkomaanien neulanvaihtopisteet sekä tukipiste hiv-positiivisille.

Absoluuttisesti köyhiä Suomessa on vähän. Siksi puhutaan huono-osaisista tai suhteellisesta köyhyydestä. Absoluuttisen köyhyyden piirteitä kuten asunnottomuutta on torjuttu Asunto ensin -periaatteella. Ennen ajateltiin, että ensin kuntoudutaan päihdeongelmasta, sitten hankitaan työ ja vasta sitten asunto. Nyt toimitaan päinvastoin.

Eri maiden tilastoja on Ohisalon mukaan vaikea verrata, koska köyhyyden kokemus on suhteellinen. Esimerkiksi YK:n köyhyysraja 1,25 dollaria päivässä ei ole järkevä mittari EU:ssa.

 

Ihmisistä tuli kohteita

Sosiaaliturvan varassa elävä on köyhä, laiska ja passiivinen omasta syystään, ajatellaan ja yhä useimmin myös sanotaan.

Toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin hyvinvointivaltio, koska kaikille haluttiin antaa mahdollisuus. Julkishallintoa alettiin 1990-luvun laman jälkeen johtaa talouden mittareilla. Sosiaali- ja nuorisotoimet siirtyivät armeijan termistöön. Potilaista tuli asiakkaita ja ihmisryhmistä kohteita.

– Vakavaraisen on vaikea ymmärtää köyhän asemaa. Se johtaa kovaan politiikkaan ja leikkaaviin valintoihin, Maria Ohisalo sanoo.

 

Murros lisää köyhyyttä

Työmarkkinoille pääsy on vaikeutunut, ja epätyypilliset työsuhteet ovat pian kymmenen prosenttia työsuhteista. Nollatuntisopimuksia on noin 80 000. Se on lisännyt erityisesti nuorten köyhyyttä.

– Nuoret myyvät kauppakeskuksissa kännykkäliittymiä tai sähkösopimuksia provisiopalkalla. Yksikin nuori sai 1,10 euroa viikon duunista, Jouko Karjalainen kertoo.

Käynnissä olevilla yhteiskuntasopimusneuvotteluilla pyritään edelleen kutistamaan palkkoja.

 

Köyhyyttä lisää Saksan mallilla

Saksassa ei ole yleissitovia työehtosopimuksia. Vuosi sitten säädetty 8,5 euron minimituntipalkka ei ole poistanut köyhyysongelmaa.

– Saksassa on ollut yhden euron tuntipalkkoja. Työvoimasta viidennes on köyhiä. Tällaista mallia haetaan nyt meille, Jouko Karjalainen sanoo.

Suomessa työssäkäyviä köyhiä on työvoimasta kymmenisen prosenttia. Vakituisessa työsuhteessa olevien massaköyhyys on estetty yleissitovilla työehtosopimuksilla. Samalla harmaat työmarkkinat, nollasopimukset sekä provisio- ja keikkaluontoiset myyntityöt ovat lisänneet työssäkäyvien köyhyyttä.

 

Suomessa oli vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan 674 000 köyhää. Köyhien määrä kaksinkertaistui 1990-luvun alun 350 000:sta vuosien 2008 ja 2010 lähes 730 000:ään. Köyhien osuus väestöstä kasvoi noin seitsemästä prosentista noin 13 prosenttiin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*