Maija Vilkkumaa bändeineen keikkamatkalla Tampereella. // Kuva: Markus Sommers, 1.4.2016

Maija Vilkkumaa: ”Olen yhtä bändin kanssa”

Lavasäteily ja yhteishenki vahvistuvat back stagella. Artistilla on iso vastuu. Hän työllistää soittajia, keikka- ja festivaalijärjestäjiä, klubien omistajia, tekniikan ja levy-yhtiöiden väkeä, paitamyyjiä…

Paavo Nurmen patsaalla seisoo vihreä bussi, jota ei keikkabussiksi arvaisi. Vieressä seisovan isotukkaisen ja mustaan pörrötakkiin pukeutuneen naisen sen sijaan tunnistaa heti.

– Onko kaikki? Missä heliumtankki, Maija Vilkkumaa tarkistaa.

Iltaa varten pitäisi täyttää sata ilmapalloa.

Vilkkumaa, 42, on pitkän linjan rock-ammattilainen. Tämäniltainen konsertti Tampereen Tullikamarin klubilla on kevään 17. keikka. Niitä on vielä edessä 11, ja kesälle on buukattu noin 20 lisää.

Vilkkumaa nousee viimeisenä bussiin. Kitaristi ja aviomies Mikko Kosonen, neljä muuta soittajaa, miksaaja, valomies ja paitamyyjä ovat löytäneet paikkansa. Loput 12-henkisestä tiimistä liittyvät seuraan Tampereella.

– Tuukka haluaisi Parempii aikoja biisilistalle. Korvaisiko se Aja!-biisin, Vilkkumaa kysyy viitaten kosketinsoittaja Tuukka Tuunaseen.

– Hyvä aprillipila hei pomo, lyömäsoittaja Ilkka Tolonen lohkaisee.

– Mennään minne vaan! Pannaan Tampere sekaisin, joku edessä sähisee.

Vilkkumaa on kiertänyt vuosia samoja lavoja ja kaupunkeja sekä esiintynyt samoille, usein väsyneille ja humalaisille, yleisöille. Leppoisasta matkanteosta ystävien kanssa hän on aina nauttinut.

Bussi on täynnä sisäpiirihuumoria. Kaikki säätävät jotain kännykkä tai lehti kädessään, mutta tuntuvat samalla olevan yhdessä.

Vilkkumaa oli viisi vuotta tauolla. Nyt hän näyttää palanneen voimalla. Aina ei ole ollut näin.

Keikkatauko 2010 alkaen

Kokemäki syksyllä 2010. Maija Vilkkumaan edessä on puolityhjä sali. Keikkajärjestäjä levittelee käsiään: viereisessä kaupungissa esiintyy joku lahtelaisräppäri. Vilkkumaalla oli menestyksekäs vuosikymmen takanaan, levyt olivat myyneet kultaa ja platinaa ja voittaneet viisi Emma-palkintoa.

Se lahtelaisräppäri oli nimeltään Jare Tiihonen eli Cheek.

– Nykyään Cheek hakkaa minut milloin vaan. Silloin ajattelin, että herranjumala, onneksi pääsen pois, jos jotkut cheekitkin alkavat voittamaan, Vilkkumaa muistelee nauraen.

Suuret suosion vuodet olivat takana, mikä oli ”snadisti masentavaa”. Vilkkumaa ei koe olevansa tulkitsija, joka lumoaa äänellään. Hän on lauluntekijä.

Mutta enää ei ollut, mistä kirjoittaa. Väsytti. Esikoinen oli pieni ja toinen oli tulossa.

Vilkkumaa tiesi, että vastahakoinen keikkailu polttaisi loppuun. Oli parempi vetäytyä, mikä tarkoitti myös yhtyeen hajottamista. Se oli rankka paikka, olihan Vilkkumaa soittajiensa tärkein työllistäjä.

– Kirka sanoi joskus, ettei voi pitää pitkiä taukoja, vaan vuodessa pitää olla se 150 keikkaa, koska hän elättää bändinsä, Vilkkumaa muistelee.

– Mulle bändi sanoi, että ”Maija, muista ettet ole vastuussa meidän vuokranmaksusta”.

Lauluntekeminen on aina ollut sitä, mitä muu työelämä alkaa vasta olla. Pitää keksiä omat työt ja yrittää elättää itsensä.

– Sitä tekee myös paljon turhaa, jos siis turhaa on se, ettei rahantulosta ole takeita.

Artisti kannattelee isoa joukkoa muita ihmisiä. Ruokintaketjuun kuuluvat soittajat ja tekniikan väki, keikka- ja festivaalijärjestäjät, yökerhojen omistajat, levy-yhtiöiden väki, paitamyyjät ja niin edelleen. Miltä tuo vastuu tai riippuvaisuus tuntuu?

– Oli kyseessä soppa tai aallonharja, me olemme siinä yhdessä bändin kanssa, Vilkkumaa aloittaa.

Paineita tulee siitä, että oman luovuuden ja menestyksen varassa on muita.

– Isoilla festareilla voin tuntea riittämättömyyttä. Pystynkö tähän? Mitä jos olen huono, mitä jos ihmiset eivät tule, mitä jos he eivät tykkää?”

Rumpali Heikki Kytölän mukaan Vilkkumaa on hyvä työnantaja. Hän johtaa demokraattisesti ja kuuntelee muiden näkemyksiä ja tunteita.

– Maijalla on pitkä kokemus eikä hän skitsoile turhia. Hän on kunnianhimoinen. Joka kerta tehdään jotain eri tavalla, ollaan hereillä, Kytölä sanoo.

Vilkkumaa on joskus kokenut, että he ansaitsisivat enemmän yleisöä.

– Mutta tässä työssä eivät päde samat lainalaisuudet kuin sairaanhoitajien työssä. Ihmiset eläisivät, vaikka kukaan ei tekisi musiikkia.

Suomessa Vilkkumaan kaltaisen singer-songwriterin toimeentulo tulee tekijänoikeustuloista, keikoista ja apurahoista. Oli aika, jolloin Teosto-tuloja pursui ovista ja ikkunoista, mutta sitten radiosoitot vähentyivät. Talous on ollut kovillakin.

Kun on käynyt epävarmuuden ja jännittämisen kerran läpi, niitä pystyy käsittelemään paremmin.

– Nykyään kaikkea katsotaan reaaliaikaisesti, Vilkkumaa viittaa Facebook- ja Instagram-seuraajiin sekä Spotify-kuunteluun.

– Jos listaykkönen on yhtäkkiä kahdeksantena, voi tuntua, että imperiumi kaatuu.

Vain elämää ja uusi levy

Maija Vilkkumaan Aja!-levyn ilmestyttyä viime syksynä oli moni asia muuttunut uran huippuvuosista. Faneilla on nyt lapsia ja töitä, eikä heitä näy yhtä paljon keikkapaikoilla.

Cd- ja levykaupat ovat lähes kadonneet, tilalla on striimauspalveluja. Moni tekee musiikkia koneella, mikä on tuonut alalle enemmän tekijöitä. Harva tekee enää bändilevyjä.

Vilkkumaa haki uudelle levylleen innoitusta elektronisesta popmusiikista. Levy julkaistiin samana päivänä kun Nelonen esitti Vain elämää -tv-ohjelman Vilkkumaa-jakson.

Häntä oli pyydetty ohjelmaan jo aiemmin, mutta se tuntui ensin hömpältä ja myöhemmin liian vakavalta. Hän ei halunnut ruotia kappaleitaan, avautua ja itkeä.

– Ajattelin, että vaikuttaisin ruudussa ihmishirviöltä.

Kun Sanni ja Ville-Galle tulivat mukaan, Vilkkumaa innostui. Ohjelman kuvauspaikalle Hirvensalmelle menosta tuli osa ”uudestisyntymistä”.

– Nyt tuntuu, että olen menossa johonkin. On pitänyt rakentaa juttua uudestaan uusille sukupolville.

Yksi uusi suunta on biisien tekeminen muille ja muiden kanssa. Vilkkumaan aloittaessa pop- ja rock-artistit ja -yhtyeet tekivät lähes poikkeuksetta omat kappaleensa, mutta työ on nykyään tiimimäistä.

Tuottaja Henri Salosen kanssa tehty levy oli jo co-writingia. Vilkkumaa on tänä vuonna sanoittanut ja säveltänyt lauluja entistä enemmän muille.

Kaikki kehitys ei ole ollut kivaa. Vilkkumaan mukaan levy-yhtiöissä on nykyään aina kiire, pitää hoitaa miljoonaa eri asiaa yhtä aikaa. Tehostaminen on iskenyt myös musiikkialalle.

Kaikkea myös mitataan. Sen huomaa bussissakin.

– Kun laitoin teille sen iTunes-linkin, Kaivopuiston jää oli ollut vuorokauden siellä, Vilkkumaa selittää muille.

Kyse on juuri julkaistusta sinkusta, joka meni iTunesissa heti ykköseksi.

Vilkkumaa on hyvin kiinnostunut sijoituksistaan. Itse asiassa Vain elämää -ohjelmassa esitetyt ja muiden kappaleista tehdyt versiot ovat kivunneet Spotify-listalla hänen omiensa ohi.

– Minun tapani selvitä elämässä on katteeton optimismi. Että aijaa, asiat ovat muuttuneet, mutta hei tämähän on hyvä.

Lauluntekijän täytyy tietää, mitä nuoriso kuuntelee. Kun musiikintekijät tulevat levy- tai kustannusyhtiöiden biisileireille tekemään kappaleita muille, heille sanotaan, että tehkää hittejä.

Nyt keskustellaan myös siitä, tarvitaanko albumeita. Nuorisohan kuuntelee suoratoistopalveluista vain yksittäisiä hittejä.

Helmikuussa von Hertzen Brothersin Mikko von Hertzen varoitti Facebookissa, että artistit ja levy-yhtiöt solmivat kohta pelkkiä kappalekohtaisia sopimuksia. Jos biisi ei lähde heti vetämään, otetaan jonosta seuraava artisti.

Vilkkumaa uskoo kokonaisuuksiin ja aikoo edelleen tehdä albumeita. Häntä turhauttaa, jos musabisnes alkaa hakea klikkauksia ja kuuntelukertoja tyyliin: Mikä tissiongelma hänelle tulikaan – katso kuvat!

Ennen oli paremmin. Väittelyyn tai vastakkainasetteluun hän ei silti lähde.

– Usein ihmetellään, miten joku voi kuunnella yksi toisensa jälkeen biisejä, joissa räpätään kuinka hauskaa on kun dokaa. Mutta jos se on sitä, mitä suuret kansanjoukot haluavat, siinä ole mitään väärää. Se on ajankuva.

Musiikilla ei saa ohjailla ihmisiä

Kaksi päivää ennen haastattelua Maija Vilkkumaa istui Ylen Pyöreässä pöydässä. Hän kertoi ihmettelevänsä maahanmuuttokriitikoiden argumenttia, jonka mukaan Isis lopettaisi terrori-iskut Euroopassa, jos pakolaisia ei otettaisi.

Ohjelman jälkeen alkoi tulla Facebook-viestejä:

– ”Olet täysi nolla mun silmissäni, ja toi tukka tekee susta vielä tyhmemmän”, Vilkkumaa lukee kännykästään.

Bussissa nauretaan. Vilkkumaa ei säästele julkisuudessa mielipiteitään, ja joskus vain roiskuu takaisin.

Palautteet ovat yleensä jääneet tukan haukkumiseen. Edesmennyt Perussuomalaisten kansanedustaja Tony Halme tosin yritti haastaa Vilkkumaan oikeuteen kunnianloukkauksesta vuonna 2003. Vilkkumaa oli kutsunut tätä radiossa natsiksi. Syytettä ei nostettu.

– Olen kertonut mielipiteitäni vaikka Iltalehden kolumnistina, mutta en ole halunnut liittyä mihinkään puolueeseen. Ikäiseni nostalgisoivat taistolaislauluja, mutta mielestäni musiikkia ei saa käyttää välineenä. Sillä ei pidä ohjailla ihmisiä.

Suosittu artisti on silti aina yhteiskunnallinen vaikuttaja. Osallistuminen on Vilkkumaan mielestä julkkikselle mahdollisuus, ei velvollisuus.

– Haluan vain herättää keskustelua räksyttämällä erinäisistä aiheista.

Vallan kuvaaminen ja kritisoiminen on Vilkkumaasta kiinnostavaa. Sen kuulee kappaleistakin. Valtaa hänellä on korkeintaan faneihinsa, jos heihinkään. Eikä hän ikimaailmassa käyttäisi sitä.

Faktan ja fiktion rajamailla

Bussi pysähtyy Tampereen Tullikamarin klubin pihaan klo 16. Soittimet, rummut ja vahvistimet kannetaan sisään, piuhoja kytketään. Vilkkumaa täyttää ilmapalloja ja valtavaa vaaleanpunaista kumiflamingoa, jonka on ristinyt Pentiksi.

Puoli kuuden aikaan saapuvat vakiofanit Hanna Vatanen ja Minerva Kettukuja. He kiertävät lähes kaikki Vilkkumaan keikat, joten he ovat tuttujen seurassa.

– Nyt viikon sisään mahtuu kolme keikkaa. Turun jälkeen ollaan risteilyllä, Vatanen kertoo.

– Joillakin on elämä ja harrastuksia, joillakin keikkaelämä, Kettukuja sanoo.

Vilkkumaa on ystävällinen kaikille faneilleen, se kuuluu työhön. Silti sekä artistin että fanien vuoksi on tärkeää pitää tietyt rajat siinä, miten lähelle tullaan.

– On kivaa olla keskipisteenä lavalla. Mutta muualla haluaisin, että kukaan ei tunnistaisi. Olisi hienoa, jos saisi määritellä tilanteet, joissa ihmiset huomaavat, mutta saisin myös sen päältä pois.

Sosiaalisen median vuoksi tunnistamattomana pysyminen on yhä vaikeampaa. Vilkkumaa julkaisee tiuhaan Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.

Kun seuraa uusia artisteja esimerkiksi Instagramissa, yksityinen näyttää menettäneen merkitystään. Artisti on artisti koko ajan. Samalla kysymys aidosta ja esittävästä katoaa.

Vilkkumaa ei julkaise kuvia lapsistaan, eikä näytä itseään leipomassa pullaa tai laittamassa ruokaa.

– Se joka on somessa, on vähän kuin minä, mutta silti eri. Jos ajatellaan vaikka Alice Cooperia tai David Bowieta, popmusiikkiin on aina kuulunut se sivupersoona.”

Biiseissään Vilkkumaa kuvaa todellisuutta, mutta ei suoraan omasta elämästään. Kuultu ja koettu tuottavat alitajunnan kautta kuvia ja lauseita, joita melodia ja rytmi ohjaavat.

– Välillä olen miettinyt, että kun jotkut artistit, erityisesti räpin puolella, kirjoittavat elämästään, mitä sitten kun omassa elämässä ei tapahdu enää sillä tavalla? Pystyvätkö he kuvittelemaan, onko heillä mielikuvitusmaailmaa?

Let´s rock them motherfuckers

Takahuoneessa tuoksuu miesten deodorantti ja hiuslakka. Viimeiset hörpyt kaljasta ja grappasta on juotu. Bändi on kerääntynyt rinkiin, toisiaan hartioista pidellen.

– No niin jätkät ja muijat. Tää on mahtava ilta, let´s rock them motherfuckers, Vilkkumaa huutaa.

Sitten hetki riehuntaa, portaat ylös ja salin ja yleisön läpi lavan portaiden juureen. Vilkkumaa jää viimeiseksi. Hän nousee lavalle vasta ensimmäisen kappaleen intron aikana. Yleisö huutaa.

Omien sanojensa mukaan Vilkkumaa ”ei kuolisi, jos ei voisi tehdä rokkenrollia”. Juuri nyt sitä on vaikea uskoa.

Vilkkumaa nostaa mikin huulilleen ja aloittaa kappaleen nimeltä Onnea.

Ann-Mari Huhtanen
Kuvat Markus Sommers

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*