Nollatuntisopimus ei ole reilu

Noin 83 000 suomalaista työskentelee työsuhteessa, jossa minimityötuntien määräksi on sovittu nolla. Pron palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi uskoo, että epäoikeudenmukaisista sopimuksista voidaan päästä eroon.

– Jos kansalaisaloitteeseen saadaan heinäkuun loppuun mennessä 50 000 allekirjoitusta, se otetaan eduskunnan käsittelyyn. Luotan siihen, että se menee läpi, vaikka sisältöä hiottaisiinkin, Kirvesniemi sanoo.

Nollatuntisopimuksen varassa työskentelevä ei voi suunnitella elämäänsä kuten muut, koska hänen pitää olla varautunut lähtemään töihin koska tahansa. Hän voi jäädä täysin vaille töitä, mikä vaikeuttaa taloudenpitoa monella tavalla, esimerkiksi lainansaantia.

Pro haluaa rajoittaa nollatuntisopimuksia, mutta ei kieltää niitä kokonaan.

– Tavoitteena tulee olla toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, Kirvesniemi sanoo.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*