Onko ay-liikkeellä tulevaisuutta?

 

 

Keskustelu kävi vilkkaana, kun Pron energia- ja metsäalojen edustajat kokoontuivat yhteen pohtimaan ay-liikkeen ja sopimisen tulevaisuutta. Keskustelua ryydittämään oli kutsuttu kaksi kansanedustajaa, joiden kannat ovat melkoisen kaukana toisistaan.

Kokoomuksen Susanna Koski olisi valmis rajoittamaan voimakkaasti lakko-oikeutta sekä poistamaan ay-jäsenmaksujen työnantajaperinnän ja verovähennyskelpoisuuden.

Vasemmistoliiton Li Andersson katsoo, että ammattiyhdistysliikkeen suurin haaste on työsuhteen ulkopuolella tapahtuvan työnteon yleistyminen.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola uskoo vankasti sopimiseen, mutta kehottaa ammattiyhdistysliikettä uudistumaan rohkeasti.

2 kommenttia

  1. Antti Koskine

    Hei
    Onko totta, että eläkkeelle siirtyneen jäsenen matkustajavakuutusturva leikataan 100% 1.1.2016 alkaen? Kuuluuko tämä myös Sipilän hallituksen eläkeläisille tekemään leikkauslistaan? Mitenkä ammattiliitto PRO on päättänyt leikata juuri eläkeläisjäsenillä olevan ainoan jäsenedun? Ilmeisesti tämä leikkaus on helppo tehdä ilmoitusasiana. Nyt eläkkeelle siirtyneet jäsenet ovat maksaneet vuosikymmeniä jäsenmaksuja ja osallistuneet edunvalvontatoimintaan. Juuri näillä kerätyillä varoilla on liiton omaisuus ja sijoitusvarallisuus hankittu. Näin eläkeläisen näkökulmasta tuntuu, ay-liike alkaa murenemaan ihan itsestään sisältäpäin ja aiheuttaa ulkoisen paineen kasvua päästä eroon koko ay-liikkeestä. Ei kannata järjestää mitään jäsenhankintakampanjoita. Kyllä liiton suosio on pahasti alamäessä.

  2. Nina Tuomainen

    Hei ja kiitos kommentistasi.

    Eläkeläisjäsenten matkustajavakuutus muuttuu vuoden lopussa, lisää tietoa saat kirjautumalla Proplussaan jäsennumerollasi https://www.proplus.fi/palvelukanavat/seniorien-vakuutussivut.

    Turva myöntää uutena etuna jatkuvan matkustajavakuutuksen enintään 85-vuotiaalle Pron eläkeläisjäsenelle liittoalennuksella. Tämä on hyvä etu, sillä kaikki vakuutusyhtiöt eivät myönnä jatkuvaa matkustajavakuutusta yli 69-vuotiaille. Lisää tietoa saat täältä: http://www.turva.fi/Ammattiliitto-Pro/etusivu

    Liiton eläkeläisjäsenten eduista, kuten polttoainealennuksista ja lomapaikkaeduista, saat lisää tietoa Pron senioriyhdistyksen sivuilta osoitteesta http://www.proseniorit.profiili.fi/index.php.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*