Jari Valle. Wind Controllers JV Oy. Kemi, Ajos. 2.3.2016

Pystymetsästä yrittäjäksi

Hallitus patistaa työttömiä yrittäjiksi. Kaikista ei siihen ole, mutta prolainen Jari Valle ei ehtinyt vielä jäädä työttömäksikään, kun asiakkaita jo oli kyselemässä.

Projektipäällikkö Jari Valle ryhtyi yrittäjäksi heti, kun hänen aikaisempi työnantajansa tuulivoimalayhtiö Winwind Oy meni konkurssiin vuonna 2013.

Vallen suvussa ei ollut yrittäjäesikuvia.

– Ihan pystymetsästä lähdin. Ajattelin jotain konsulttihommia. Konkurssista meni pari päivää, kun minulla oli jo ensimmäiset asiakkaat kyselemässä.

Hänen perustamansa tuulivoiman tarkastus- ja konsulttiyritys Wind Controller Oy aloitti yhden miehen firmana, mutta sillä on nyt 18 työntekijää. Viime vuoden liikevaihto oli 2,2 miljoonaa euroa.

Jari Valle syntyi Ivalossa. Hän kouluttautui teknikoksi Oulun Teknillisessä korkeakoulussa, joka on nyt Oulun ammattikorkeakoulu. Hän kehuu tekun koulutusta.

– Matematiikan ja fysiikan kaikki tehtävät kytkettiin käytäntöön.

Teknikkotasoinen koulutus loppui AMK-uudistuksen myötä 2000-luvun alussa, ja sitä tarjotaan nykyisin vain rakennusmestareille.

Valmistuttuaan Valle työskenteli Nokian alihankkijalla Scanfililla, kunnes yrityksen Oulun tehdas lakkautettiin 2007. Teknikko Valle haki intialaisomisteiseen Winwindiin tuotannonohjaajaksi.

– Minulta kysyttiin haluanko sittenkin projektipäälliköksi. Silloin oli kova pula osaajista tuulivoimabisneksessä.

Suomen kallein tuulivoimakoulu

Winwindillä oli Suomessa voimaloita Kemissä, Kokkolassa, Kristiinankaupungissa, Haminassa, Oulussa, Oulunsalossa ja Porissa. Ulkomailla niitä oli Intiassa, Kiinassa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa, Tšekissä ja Virossa. Yhtenäisen yrityskulttuurin syntyminen oli vaikeaa.

Suurin hankaluus oli Jari Vallen mukaan kuitenkin, ettei yksittäisen tuulivoimalan kehitystyötä koskaan lopetettu. Projektia ei jäädytetty. Lopulta Winwind tuotti 64:ää erilaista tuulivoimalaa.

– Niistä jokaisen tarkastus ja huolto vaativat oman proseduurinsa. Pahimmillaan piti tehdä 60 eri tarkastusta, Valle kuvailee.

Vuoden 2009 lopussa Winwindin markkinaosuus Suomen tuulivoimamarkkinoista oli 42 prosenttia, silti yhtiö meni konkurssiin vuonna 2013.

– Winwind oli Suomen kallein tuulivoimakoulu. Nyt olen voinut palkata entisiä osaavia työkavereita firmaani.

Wind Controller tekee tarkastuksia ja ehdottaa huoltotoimia, muttei tee niitä itse.

– Riippumattomuus tuo asiakkaiden luottamuksen. Me emme hanki itsellemme huoltotöitä, Jari Valle sanoo.

Jos tarkastaminen tehdään fiksusti, vika huomataan ajoissa. Silloin korjaustoimet voidaan tehdä niin, että sähköntuotanto häiriintyy mahdollisimman vähän.

Riskinotto ei pelota

Nyt Jari Valle haluaa laajentaa yrityksensä toimialaa tuulivoimaloiden tarkastuksesta esimerkiksi operointiin avaimet käteen -periaatteella. Myös uusia tukitoimintoja on selvitetty tuulivoimala-alan ulkopuolelta.

– Laajentumisen riski ei pelota, koska Winwindissä jouduin asiakkuuspäällikkönä eturintamaan.

Vähemmistöosakkaina on entisiä työkavereita, jotka eivät ole vielä kyselleet osingonmaksun perään. Heille on riittänyt arvonnousu ja se, että palkat on maksettu ajallaan.

Yrityksensä perustamisen jälkeen Valle ei ole kolmeen ja puoleen vuoteen juuri lomaillut. Tämän vuoden alusta toimitusjohtajaksi palkattiin Kari Koivikko. Valle keskittyy liiketoiminnan kehittämiseen.

– Haluan koko ajan tehdä jotakin. Aina pitää olla joku projekti päällä.

Jaakko Takalainen
Kuvat Jaani Föhr

Anna palautetta paperilehdestä!

pro_3-2016_kansi_lev_320px

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*