Valmiina kisalavalle

Valmiina kisalavalle

Kun perheenäiti pukeutuu bikineihin ja korkokenkiin ja pyllistää Bull Mentulalle, se voi vähän jännittää. Miten ihmeessä sijoitusasiantuntija Venla Räty päätyi moiseen tilanteeseen?

Vichy- ja kaalisoppadieetit, Painonvartijat, Xtravaganza, ketoosi. 177-senttinen Venla Räty on kokeillut tunnetuimmat laihdutustavat. Hän lihoi raskausaikoina noin satakiloiseksi ja laihdutti niiden jälkeen noin 30 kiloa.

– Ruokavaliolla laihtuu. Olin yläkropasta luuta ja nahkaa. Alakropan läski ei tahtonut lähteä, mutta lihakset kutistuivat, hän muistelee.

Aada-tytär syntyi vuonna 2008 ja Aino vuonna 2010. Ainon syntymän jälkeen Räty pääsi saliharjoittelun makuun, mutta joutuikin selkäleikkaukseen. Treenitauko kesti vuoden.

– Aloitin salilla kymppiryhmän tammikuussa 2015. Osa kymmenestä naisesta tavoitteli kymmenen kilon painonpudotusta, ja minä halusin muuttaa läskin lihakseksi. Painoin silloin 73 kiloa kuten nytkin, mutta kroppa oli ihan eri muotoinen.

Räty on aina ollut liikunnallinen. Hän on harrastanut judoa ja saanut vahvat jalkalihakset. Ylipainoa alkoi tulla nuorena. Pizzat, lasagnet ja karkit maistuivat.

– Olin jojolaihduttaja, pudotin usein noin 15 kiloa, joka tuli aina takaisin. Nyt lähdin hakemaan kestävää elämäntapamuutosta.

Yksin treenaaminen oli tylsää, joten kymppiryhmä tuli tarpeeseen. Naisilla on personal trainer- eli pt-harjoitukset kolmesti viikossa. Ryhmä tukee jäseniään, liikkuu yhdessä ja keskustelee Facebook-ryhmässään.

Työ vaatii herkkää korvaa

Venla Räty valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta tradenomiksi vuonna 1999. Hän työskenteli sen jälkeen Kuopion Yliopiston kansainvälisten asioiden sihteerinä. Perhe muutti Lahteen, Räty myi vakuutuksia ja meni sitten töihin Sampo-pankkiin Helsinkiin. Ennen oikorataa työmatkat veivät kolme tuntia päivässä.

– Pendelöintiä kesti kaksi ja puoli vuotta kunnes avautui sijoitusasiantuntijan paikka Lahden konttorissa.

Työssään Räty kuuntelee asiakkaita herkällä korvalla. Hänen pitää arvioida heidän tarpeitaan ja haaveitaan osatakseen rakentaa juuri heille sopivan sijoitussuunnitelman. Se ei saa sisältää riskejä enemmän kuin asiakas on valmis ottamaan. Nyt yhä useampi asiakastapaaminen on vaihtunut puhelimeen tai verkkoon.

– Vaatii tarkkaa keskittymistä, kun pitää tehdä johtopäätöksiä vain äänen perusteella. Pitää valmistautua entistä paremmin ja varmistaa tekniikan toimivuus. Myös omalla äänenkäytöllä on iso merkitys.

Bullin eteen arvosteltavaksi

Vuosi sitten ammattilaiskehonrakentaja ja Fitfarmin päävalmentaja Jari Bull Mentula oli tulossa kuntosalille etsimään uusia lupauksia bikinifitnessin SM-kisavalmennukseen.

– Kysyin pt:ltämme Ville Isolalta, kannattaako minun yrittää. Hän rohkaisi ja sanoi, että Bull kyllä sanoo rehellisesti ottaako vai ei.

Räty mietti yön yli ja ilmoittautui. Hän oli katsonut poseerauksia Youtubesta. Oli iso kynnys sonnustautua bikineihin ja korkokenkiin ja mennä vieraan arvosteltavaksi. Mentula neuvoi häntä ottamaan asentoja.

– Hän pyysi näyttämään asennon takaa. Se tarkoittaa pyrstöpuolta. Pyllistin ja sain hyvät naurut aikaan. Sanottiin, että ei ihan noin paljon tarvitse.

Mentulan mukaan Rädyn ylävartalo on hyvässä kunnossa, alakropassa on tekemistä, ja kisalavalle hän on valmis syksyllä 2016, jos tekee kovasti töitä. Hän allekirjoitti sopimuksen sekä päivitti ruokavalionsa ja treeniohjelmansa KM-kuntokeskuksen omistajan Samuli Koutajoen valmennuksessa.

Perhe tukee ja osallistuu

Nyt kisojen alla Venla Räty syö tasan sen, mitä paperissa lukee. Muuten koko perhe syö periaatteessa samaa terveellistä perusruokaa.

– Tyttäreni söivät kerran ulkona kinkkukiusausta ja sanoivat, että onpa tämä rasvaisen makuista. He tietävät minun ruokavalioni ja huomaavat jos lipsun.

Kun kisat lähestyvät, hiilareita vähennetään. Herkkuhetkiä, niin sanottuja cheat mealeja, on valmentajan luvalla ollut noin kerran kuussa, nyt harvemmin. Cheat meal tarkoittaa aineenvaihdunnan huijaamista ja hemmotteluhetkeä, vaikka vain jäätelöä ja suklaata.

– Ravintoloista saa dieetin mukaista ruokaa kun pyytää. Lounaaksi haen usein Subwaysta kalkkunaa tai paahtopaistia salaatilla sekä kaupasta ruisleipää.

Kuntosalilla Räty käy neljästi viikossa. Lisäksi tulevat koti-, porras- ja aerobiset treenit sekä hit-treenit eli high intensity training. Se tarkoittaa esimerkiksi cross trainerilla polkemista ensin 20 sekuntia täysillä ja 40 sekuntia rauhallisemmin. Tätä toistetaan 10–20 minuutin ajan. Siinä rasva palaa.

Rädyn puoliso on liikunnallinen rakennusalan yrittäjä. Perhe käy usein yhdessä salilla, jossa lapsillekin on toimintaa.

– Kävelemme, hiihdämme, rullaluistelemme tai uimme yhdessä. Pienempi käy judossa. Jos isompi tyttö pyöräilee ja minä sauvakävelen, se on treeniä minullekin, muuten ollaan lasten ehdoilla.

Räty toimii Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro ry:n edustajiston varapuheenjohtajana. Aktiivisuus ihmisten parissa ja edessä puhuminen liiton tai työpaikan tilaisuuksissa helpottaa bikineissä poseerausta.

– Luulen, että vahvuuteni kisoissa on esiintymisvarmuus. En pyytele lavalla anteeksi, vaan olen vapautunut ja iloinen.

Tiina Pelkonen
Kuvat Olli-Pekka Latvala

Katso Venlan videovinkit kesäkuntoa varten.

Venlan matkaa kisalavalle voit seurata Instagrammissa fitnessvenla
Venla Räty jaksaa tiukasta treenistä huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta toimia työsuojeluvaltuutettuna ja ay-aktiivina. Vaatteet Gazoz.

Yksi kommentti Comment

  1. Hei
    Ihana juttu ja kiitos paljon kuvaajalle joka hyisessä säässä makasi merällä nurmikolla ja pisti minut juoksemaan melko monta kertaa ennen kuin kuva osui nappiin.
    Blokissa lisää meidän Lahden Dansken tyky päivästä Vierumäellä ja jatkossa miten dietti menee ja kehitystä tapahtuu. Bloki löytyy osoitteesta fitnessvenla.blogspot.fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*